8. elokuuta 2014

Pizzaperjantai



Perjantaisin kuuluu syödä pizzaa. Eikö? Tätä pizzaa voisi kyllä syödäkin joka ikinen perjantai. Ainakin joka ikinen kesäperjantai. 




Mielestäni parasta pizzaa on itse tehty. Jo jonkin aikaa olen kokeillut hiivattomia pizzataikinareseptejä ja nyt vihdoin löysin, sovelsin, testailin ja onnistuin. Hiivaton leivinjauheella kohotettu pizzapohja spelttijauhoista.

Tällä kertaa täyte oli kesäinen. Leipä salaatilla totesi mies …maistamisen jälkeen perui vähän puheitaan. Maistui!


Kesäinen spelttipizza

2 uunipellillistä

Pohja
5 – 6 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl oliiviöljy
2 dl vettä

*Sekoita kuivat aineet. Lisää oliiviöljy ja vesi. Taikina jää löysähköksi. Painele/kauli ohueksi uunipellille leivinpaperin päälle.. Hiivaton taikina kannattaa kaulia ohuemmaksi, kun hiivalla kohotettu.

Täyte
200 g creme fraichea
100 g pestoa
2 punasipulia

baby pinaattia
pikkutomaatteja
pehmeää vuohenjuustoa
tummaa balsamietikkakastiketta

*Sekoita creme fraiche ja pesto. Levitä pohjan päälle. Pilko punasipulit ja lisää pizzaan.
*Paista 250 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.
*Lisää päälle pinaattia, halkaistuja pikkutomaatteja, murennettua vuohenjuustoa ja balsamietikkakastiketta.

Näistä pizzoista voisi tehdä myös pieniä versioita, jotka toimisivat varmasti alkuruokana tai osana noutopöytää.





Aurinkoista viikonloppua!

-Sini-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti