31. elokuuta 2014

Jäätelö(kakku)kesän muisto



Säät ovatkin olleet jo hetken varsin syksyisiä. Tänäänkin ihanasta auringonpaisteesta huolimatta tuntui ilmassa selkeä syksyinen kirpeys kesän lämmön sijaan. Huomenna syksy sitten alkaa virallisesti. Ja näyttää kovasti siltä, että meille syksy tuo tulleessaan kaikenlaista uutta ja jännää. Muutoksia elämään.

Kesä jää pikkuhiljaa muistoihin kaikkien syksyisten juttujen tieltä. Niin kiva kuin kesä onkin, ilahdun kyllä joka vuosi syksyn tulosta. Taidan olla vähän syksyihminen ja nautin raikkaan kirpeistä syyssäistä. Ja jopa sateista. Tai ehkä vain kesän akkujen lataus tuo sen tunteen, että syksyllä on energiaa aloittaa monta uutta projektia.

Kesään kuuluu itsellä aina hillitön – jopa kohtuuton – jäätelön syönti. Joskus tuntuu, että koko kesän voisi elää pelkällä jäätelöllä. Tänä kesänä tuli luettua monta jäätelökakkureseptiä ja haaveiltua oikeastaan koko kesän herkullisesta jäätelökakusta. Pohdin ja pohdin, mikä olisi juuri se oikea makukombo, jolla haavetta lähtisi toteuttamaan. Kesän loppumetreillä ystävien kyläillessä päätin kokeilla. Ja kyllä tämä kakku ohitti omalla jäätelöiden suosikkilistalla kaikki tai ainakin lähes kaikki kauppojen pakastealtaiden herkkujäätelöt.

Kinuski-pistaasi-jäätelökakku


Kinuskikastike
1,5 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria

Pohja
noin 150 g toffee täytekeksejä (Ballerina)
25 g voita tai margariinia

Täyte
1 litra vaniljakermajäätelöä
130 g valkoista suklaata
noin 100 g pistaasipähkinöitä
kinuskikastike

*Tee kinuskikastike hyvissäajoin etukäteen, jotta se ehtii jäähtyä. Kuumenna kerma ja fariinisokeri kattilassa ja keittele miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
*Ota jäätelö pois pakastimesta, kun aloitat kakun pohjan teon, jotta se ehtii vähän pehmetä.
*Murskaa keksit täytteineen ja lisää sekaan sulatettu voi tai margariini. Levitä seos irtopohjavuon (halkaisija noin 20 cm) pohjalle. Nosta jääkaappiin hetkeksi.
*Rouhi jääkaappikylmä valkosuklaa. Kuori ja rouhi pistaasipähkinät. Nostele noin puolet pehmenneestä jäätelöstä keksipohjan päälle. Levitä päälle kinuski, valkosuklaa (säästä osa koristeluun) ja pistaasipähkinät (säästä osa koristeluun). Nostele sitten loput jäätelöstä peittämään täyte.
*Laita kakku hyvin peitettynä pakastimeen odottamaan tarjoilua. Kuitenkin vähintään pariksi tunniksi.
*Ota kakku pakastimesta juuri ennen tarjoilua ja koristele lopuilla valkosuklaa- ja pistaasirouheilla. 





Huomisesta alkaen voi sitten virallisesti keskittyä syksyisempiin resepteihin, teen juotiin ja vesilätäköissä hyppelyyn.

-Sini-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti