31. maaliskuuta 2013

Virvon varvon tuoreeks terveeks …



Ensi pääsiäisenä meilläkin varmasti askarrellaan kaikenmoisia pääsiäisjuttuja ja ehkäpä pikkupirpana pääsee ensimmäiselle virpomiskierroksellekin …ainakin mummijaukille. Muistan aina kuinka kekseliäitä olimme sisarusteni kanssa lapsena. Isovanhempamme asuivat Lahdessa, missä virvotaan palmusunnuntaina ja itse asuimme Vaasassa, missä virvottiin pääsiäissunnuntaina …me siis kävimme kierroksella kahdesti. Taisimme jo silloin olla kaikki varsin persoja makealle. Näitä juonitteluja en taida pikkuiselle opettaa, mutta pääsiäisvitsojen koristelun kylläkin.

Tänä(kään) vuonna meillä ei paljoa näy pääsiäiskoristeita. Ruukkullinen ihanan pirteitä narsisseja ja kipollinen kahvin lomassa sutattuja ja teipattuja Fazerin Mignonmunia. Koskakohan yöpakkaset muuten loppuvat ja narsisseja uskaltaa nostaa pihalle koristamaan sulavaa hankea?






Aurinkoista pääsiäistä!


-Sini-

29. maaliskuuta 2013

Hedelmillä herkuttelua



Meillä on töissä työpaikkaetuna pieni, mutta sitäkin enemmän ilahduttava, hedelmätarjoilu. Maanantaisin työpaikalle saapuu useampi laatikko pullollaan herkullisia hedelmiä, joita voi sitten napsia välipalaksi, jos sellaista tekee mieli. Yleensä suosikkihedelmistä jopa kisaillaan ja loppuviikkoa kohden hedelmät ovat kadonneet parempiin suihin. Lomakaudet ja vajaat viikot ovat poikkeus. Silloin herkullisia hedelmiä tuppaa jäämään syömättä. Päärynät ovat yleensä niitä vähiten suosittuja …niitä syödessä kun on riski, että loppupäivän saa kuljeskella mehutahra rinnuksilla.

Pääsiäisen alus viikko on sen verran pätkä ja monien suosima lomaviikko, että keskiviikkona hedelmälaatikko oli edelleen täynnä päärynöitä. Nappasin niitä pussillisen mukaan kotiin ja pyöräytin illalla pikku pirpanan mentyä nukkumaan piirakan töihin vietäväksi. Hedelmät menivät näin varsin hyvin kaupaksi, vaikka moni valittelikin, ettei kesäkuntoon -projektin puitteissa pitäisi herkutella. Palan sain kantaa päivän päätteeksi kotiin miehelle päiväkahvin kaveriksi.

Päärynä-tosca-piirakka


Pohja
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa
150 g margariinia

Päälle 
Kuorittuja ja halkaistuja päärynöitä sopiva määrä

Kuorrutus
50 g margariinia
1 dl sokeria
80 g mantelirouhetta
1 dl kauraryynejä
0,5 dl maitoa

*Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää varovasti vaahtoon. Lisää sulatettu rasva ja maito, sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Saa jäädä vähän raa’aksi
* Pohjan ollessa uunissa valmista kuorrutus. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta ne varovasti sekoitellen.
* Asettele paistetun pohjan päälle päärynänpuolikkaat ja levitä päälle kuorrutus.  Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes piiras saa kauniin värin.
* Tarjoile vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.




-Sini-

14. maaliskuuta 2013

Loving sunshine



Viime päivien auringonpaiste on piristänyt kummasti …vaikka lämpömittariin vilkaiseminen aamutuimaan onkin vähän hirvittänyt. Talviloman jo kolkutellessa ei voi kuin toivoa näiden säiden jatkuvan. Loman jälkeen saakin tulla kevät. Ihan luvan kanssa.

Loistavaksi aamunpiristykseksi osoittautuivat myös banaaniletut. Uskaltaisikohan näitä herkkuja kutsua jopa terveysherkuksi?

Banaaniletut


1 banaani muusattuna
3 munaa
2 dl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
ripaus vaniljasokeria

voita paistamiseen

Sekoittele ainekset, anna hetken seistä, paista ja herkuttele. 





-Sini-

1. maaliskuuta 2013

Keltaista kevättä kohden



Keväästä haaveillessa, sisustuslehtiä selaillessa ja sisustusblogeja lukiessa on herännyt kutkuttava ajatus ripauksesta keltaisesta meidänkin kotona. Olen nimittäin aivan ihastunut mustan-valkoisen-keltaisen-liittoon. En kuitenkaan usko, että suuremmissa määrin tuota väriä tähän huusholliin tulee…ainakaan lähitulevaisuudessa. Mutta pienenpieniä arkisia ripauksia mahtuu kyllä joukkoon …






Vaikka kaikenlaisia marsipaanikakunkoristeita olenkin väkertänyt, olen olettanut marsipaaniruusujen taiteilun olevan kovinkin haasteellista. Satuin kuitenkin törmäämään helppoon näperrystyyliin, josta selviää ilman mitään lisävälineitä. Olen ollut aivan innoissani tästä uudesta ruusunväkerrystaidosta ja niinpä se on pakko jakaa täällä.




  1. Pyörittele 5 vähän erikokoista marsipaanipalloa.
  2. Litistä pallot sormin tomusokeria apua käyttäen.
  3. Rullaa pienimmästä ruusun keskusta.
  4. Lisää terälehdet kokojärjestyksessä ja muotoile kärjet sormin.
  5. Katkaise ylimääräinen marsipaani pois ruusun kannasta ja viimeistele.
 


-Sini-