16. joulukuuta 2012

Herkullista joulun odotusta…




Tänään uhmattiin tuulta ja tuiskua ja suunnattiin koko konkkaronkka keskustaan Tuomaan markkinoita ja muita joulujuttuja ihmettelemään. Sää ei tosiaan suosinut ja markkinoista olisi ehkä saanut enemmän irti edes hiukkasen mukavammassa säässä, mutta ainakin talventuntua saatiin riittämiin. Kauniita käsitöitä olisi ollut tarjolla yllin kyllin ja herkkuja sitäkin enemmän. Jotain pientä tarttuikin matkaan …herkkuja siis. Kastanjoilla herkuttelu on miehen yks suosikki joulunajan juttu, joten niitäkin haettiin. Herkkuja herkkujen perään!



Ja kun herkuista on puhe, niin ei voi unohtaa viime viikonlopun jouluherkkujen puuhastelua pikkuveljen kanssa. Aikaa oli aika niukasti, mutta paria laatua saatiin aikaiseksi. Omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti Hesarista löytyneellä ohjeella tehdyt suklaa-suolapähkinätoffeet. Super makea yhdistettynä suolapähkinöihin ei petä koskaan. Aattoon on vielä sen verran aikaa, että säilöin omat herkkuni pakastimeen …saa nähdä miten siellä viihtyvät.

 

Suklaa-suolapähkinätoffeet


3,5 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1,5 dl kuohukermaa
180 g maitosuklaata
1,5 dl suolapähkinöitä
35 g voita

*Vuoraa noin 20cm x 15cm leivinpaperilla. Tippa öljyä vuoan pohjalla auttaa pitämään leivinpaperin paikoillaan.
*Hienonna suklaa, kuutioi voi.
*Mittaa sokeri, siirappi ja kerma kattilaan ja kypsennä kokoajan sekoittaen.
*Kun sokeri on liuennut, nosta lämpöä ja anna seoksen kiehua samalla sekoittaen noin 10 minuutin ajan tai siihen asti kunnes seos saavuttaa 114 astetta.
*Nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä hetki.
*Sekoita vielä lämpöiseen seokseen voi, suklaa ja suolapähkinät. Sekoita kunnes suklaa ja voi ovat sekoittuneet täysin muihin aineisiin.
*Kaada seos vuokaa ja anna jähmettyä ensin huoneenlämmössä noin tunti ja sen jälkeen jääkaapissa yön yli.
*Leikkaa paloiksi. Säilytä ilmatiiviissä astiassa kylmässä. Säilyy jääkaapissa noin viikon.


Mitäköhän herkkuja sitä vielä keksisi, että aaton ähky olisi taattu?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti